Jos haluat muuttaa maailmaa...

Tiedätkö kenellä on voima muuttaa maailmaa?

Ainakin vanhemmilla. Koska luodessaan uutta elämää, he muuttavat jo isosti tätä maailmaa. 

Mutta rakastamalla lapsiaan... 

Jokainen voi täyttää tämän lauseen lopuun itselleen sopivalla tavalla.

Minulla on vanhemmat ja olen itse äiti kahdelle ihanalle lapselle. Olen siis päässyt elämään ja tutkimaan vanhemman ja lapsen roolia molemmista kokemuksista käsin.

En tiedä mikä oma tilanteesi on, mutta suurella todenäköisyydellä sinullakin on olemassa tai on ainakin ollut vanhemmat/vanhempi/kasvattaja. Voit sovittaa lukemaasi omaan elämääsi sopivaksi, jos niin haluat. Tai sitten voit vain mielenkiinnosta lukea, millaisia pohdintoja minä olen käynyt läpi.

Eräänä iltana olin nukuttamassa lastani ja hän oli hieman allapäin, käpertyneenä kainalooni.

Kysyin, miksi hänellä on itkuinen olo?

Lapseni yllätti minut sanomalla: "Minusta tuntuu, että minussa on jokin vikana."

Kysyin: "Millä tavalla vikana?"  

Kun lapsi ei osannut vastata, aloin luetella hänelle erilaisia vaihtoehtoja, joista hän valitsi itselleen sopivan. 

Hän valitsi sanan: Riittämätön.

Lapseni siis koki olevansa tämän maailman edessä riittämätön. Tämä sai minut miettimään...

Kerron, mitä vastasin, mutta vähän myöhemmin.

Mielestäni haastavin, mutta samalla tärkein tehtävä vanhemmuudessa, on kasvattaa lapsi uskomaan itseensä, arvostamaan itseään, kannustamaan itseään, ajattelemaan itsenäisesti, ottamaan vastuu valinnoistaan, olemaan vapaa sielultaan, herkkä mutta rohkea sydämeltään sekä myötätuntoinen itselleen ja muille. Eli oppia rakastamaan itseään, hyvinä ja huonoina hetkinä. Kokemaan, että minä saan olla olemassa, juuri sellaisena, kuin olen. Ja lapsella tulisi olla tarpeeksi tukea ja turvaa kasvaa, kompastella sekä opetella elämää.

Tämä tilanne olisi varmasti kaikkein optimaalisin.

Olen kuitenkin huomannut usein käyvän niin, että vanhempi saattaa ottaa useamman roolin itselleen, kuin on tarpeen. Kerron siitä seuraavaksi muutamia esimerkkejä, joita olen havainnut sekä itse vanhempana, että lapsena.

Joskun vanhempi ottaa lapsen elämässä opettajan roolin ja alkaa tankkaamaan lapseen tietoa. Mutta lapsella on jo opettajia koulussa. 

Kun opetat lasta, jolla on jo opettajia, saatat vahingossa viestiä lapselle: Et opi tai ymmärrä. Lapsen kokemus voi olla esim. = "Olen tyhmä."

Mutta vanhemman tehtävä ei ole opettaa, se kuuluu opettajille. 

Vanhemman kuuluu kannustaa, rohkaista ja valaa luottamusta lapsen kykyyn oppia - tarjota kokemus: "Opit hienosti, olet taitava ja minä uskon sinuun!"

Joskus vanhempi ottaa lapsen elämässä valmentajan roolin, vaikka lapsella on jo valmentajia. 

Kun valmennat lastasi, jolla on jo valmentajia, voit vahingossa viestiä lapselle: Et kehity riittävästi, tarpeeksi hyvin tai nopeasti. Lapsen kokemus voi olla = "En ole riittävä / minussa on vikaa."

Mutta vanhemman tehtävä ei ole valmentaa, se kuuluu valmentajille. 

Vanhemman kuuluu kannustaa, rohkaista ja valaa uskoa lapsen kykyyn kehittyä - tarjota kokemus: "Sinä pystyt kyllä, olet taitava ja minä uskon sinuun!"

Joskus vanhempi ottaa lapsen elämässä ystävän roolin ja alkaa puhumaan/käyttäytymään kuin ystäviensä seurassa. 

Mutta lapsella on jo ystäviä. 

Kun vanhempi ottaa ystävän roolin, voi vahingossa viestiä lapselleen: Haluan keventää taakkaani vanhempana, en jaksa huolehtia sinusta, en halua asettaa rajoja tai ottaa vastuuta, vanhemmuus on kuormittavaa ja elämä on kuormittavaa. 

Mutta lapsi on edelleen lapsesi ja kantaa sinusta huolta, kuin vanhemmastaan. Lapsi ei toivo mitään muuta, kuin että vanhempi olisi onnellinen, joten hän alkaa kantaa myös sinun taakkojasi harteillaan.

Lapsen kokemus voi olla = "Minä kuormitan vanhempaani, olen syyllinen ja otan vastuun vanhempani pahoinvoinnista/hyvinvoinnista."

Mielestäni on kuitenkin vanhemman tehtävä kantaa vastuu omasta hyvinvoinnista/pahoinvoinnista ja suojella lasta kuormitukselta sekä omilta huoliltaan, koska lapsi antaisi mitä tahansa, että vanhempi voisi hyvin ja olisi onnellinen. Usein jopa oman hyvinvointinsa, terveytensä tai henkensä uhalla. 

Vanhemman tehtävä on asettaa rajat, jotka tarjoavat kokemuksen: Minä pidän meistä huolta, minä suojelen sinua ja pidän sinut turvassa. 

Parhaiten vanhempi pitää huolta lapsestaan, pitämällä huolta myös itsestään! 

Vanhemmuus on ennen kaikkea kunniatehtävä. 

Kukaan muu ei voi koskaan täyttää tai korvata sitä paikkaa, joka on varattu äidille ja isälle / vanhemmalle.

Lapsi, jonka suhde vanhempiin jää puutteelliseksi, voi lähteä etsimään maailmalta kaikkea sitä, mitä jäi vaille. Mutta valitettavasti sillä voi olla moninaiset seurauksen ja etsiminen voi jatkua pitkään, jopa läpi elämän. Jos lapsi on jäänyt vaille rakkautta, turvaa ja hyväksyntää, voi selviytyminen vaatia pitkäkestoista vakautta ja syvällistä turvaa, jotta eheytyminen voi alkaa.

Ottamalla vastaan tämän elämän mittaisen kunniatehtävän, vanhempi voi tarjota lapselleen mahdollisuuden, jonka arvo on mittaamaton.

Jokainen voi tehdä parhaansa, tarkoittaa hyvää ja silti epäonnistua. Mutta ei elämässä saati vanhemmuudessa olekaan järkeä tavoitella täydellisyyttä. On vain tavoiteltava sitä, mikä on inhimillistä. 

Elämä kolhii, opettaa ja kasvattaa meitä kaikkia, joten mikä voisikaan olla arvokkaampaa, kuin koti johon palata ja vanhempi, joka lohduttaa, kannustaa ja sanoo: Minä uskon sinuun, olet ihmeellinen ja minä rakastan sinua!

Joten miksi ottaa sellainen rooli, joka ei itselle kuulu?

Valinta on jokaisella vanhemmalla itsellään, haluaako olla: opettaja / valmentaja / ystävä? 

Vai joku muu. 

Tai voisi myös kysyä: Mitä olisit itse kaivannut eniten omilta vanhemmiltasi?

Palatakseni siihen hetkeen, jossa lapseni itki ja kertoi kokevansa riittämättömyyttä, minä vastasin hänelle: 

" Tiedätkö mitä. Vaikeinta, mutta tärkeintä tässä elämässä on oppia arvostamaan, rakastamaan ja uskomaan itseensä. Ja sitä me juuri nytkin harjoittelemme. 

Niin kauan kun minä olen tässä, tulen kertomaan sulle, että minä uskon sinuun ja olet maailman ihmeellisin ja upein ihminen. "

Laskin käteni lapseni sydämelle ja sanoin: 

"Aina kun tunnet riittämättömyyttä tai elämä tuntuu vaikealta, muista, että täällä sydämessä äiti uskoo suhun aina ja rakastaa sua ikuisesti."

Lapseni sai pyyhkiä kyyneleensä kaikessa rauhassa, kainalooni käpertyen. Lopulta syvään huokaisten, hän nukahti levollisesti, minun valvoessa vierellä.

Siteeraan tähän loppuun vielä Äiti Teresaa, joka on kiteyttänyt sanomani hienosti yhteen lauseeseen:

" If you want to change the world, go home and love your family. "

Uskon, että jokaisen lapsen syvin tarve olisi se, että vanhempi olisi vanhempi ja lapsi saisi olla lapsi, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. So simple, but yet so hard.

Tämä teksti on omistettu elämäni suurimmille opettajille, jotka ovat antaneet mulle maailman arvokkaimman kunniatehtävän äitinä. Tämä teksti on omistettu lapsilleni.

Rakkaudella Miri

Kirjoitettu 3.10.2025

Haluatko vaihtaa ajatuksia? Lähetä viesti! :)